Kävin tänään tarkastamassa pennunkatsojia, tai siis katsomassa meidän tämän hetkisiä pentuja ja paria innokasta uutta soon-to-be-omistajaa. Hauskaa miten ihmisillä on mielikuvia pennuista ja jo kuvien perusteella valittu suosikit porukasta. Sitten paikalle tullessa joku johon ei ole kiinnittänyt pahemmin huomiota kuvissa, onkin sitten se, mihin ihastutaan. :)

Meidän perheen ensimmäinen koira, siis _mun_ ensimmäinen koira valikoitui oikeastaan äidin takia. Äiti ihastui yhteen pennuista ja kysyi sitten, että eikös tämä olisi kiva.. No olihan se, vaikkakin itse olisin valinnut toisen pennun. En kuitenkaan uskaltanut sanoa muuta, kun että on kiva, otetaan se, kun pelkäsin että äiti vetäisi herneen nenäänsä ja sanoisi ettei oteta sitten pentua ollenkaan, jos ei hänen valitsemansa käy :D.

Vaikka sillä koiralla, Dixillä, olikin useampiakin ongelmia, purentaviasta pehmeän luonteen kautta selkäongelmiin, niin parempaa koiraa en olisi voinut ensimmäiseksi koiraksi pyytää. Dixi oli kuin ajatus ja sen kanssa vietettynä aikana opin paljon, paljon asioita koirista ja kouluttamisesta. Aloitimme harrastamisen agilityssä joskus silloin, kun agility oli vielä aika uutta (vuonna -93), treenasimme tottelevaisuutta ja kävimme raunioilla, jossa se sai lisänimiä hienojen broilerinkoipijalkojensa ansiosta; Herra Reisilihas ja Mr Muscle. Monipuolinen koira kerrassaan.

Dixi sairastui joskus 4 vuoden iässä ja 5,5 vuotiaana se vihdoin päätettiin lepoon kivuista ja säryistä mitä selkärangan ongelmat sille tuottivat. Olin ilman russellia monta vuotta, kunnes tavattiin jossakin näyttelyssä Tatsin kasvattaja, joka oli Marikan vanha tuttu. Ihastuin Tatsin äitiin ja kun Teklalta puoli vuotta myöhemmin syntyi 5 uroksen lisäksi yksi narttupentu, tiesin että se on pakko saada :D. Tatsi on täysin erilainen mitä Dixi, ainut yhdistävä tekijä niillä on se halu toimia ihmisen kanssa ja oppia. Vielä kun saisi itsensä motivoitua samaan intoon, mitä silloin esiteininä... Ehkä vielä joku päivä. nyt ensin vauvoja.

Vauvoista puheen ollen... Farkkupenskat senkun kasvavat, tuntuu uskomattomalta, että kolmen viikon päästä ne ovat jo valmiita omiin koteihinsa ja elämä Marikalla palautuu normaaliksi. Samoihin aikoihin meillä aletaan puolestaan valmistautumaan rumbaan, tai ensi viikolla saamme varmistuksen, mutta uskoisin vakaasti näin. Tatsilla on astutuksesta nyt 5 viikkoa ja 2 päivää ja tuntuu että yht'äkkiä koira on turvonnut palloksi ja pakko siellä on vauvoja olla :D. Ensi viikolla ultraan ja sitten tiedetään sitten varmaksi.